Jill Bolte Taylorin suuri oivallus

Jill Bolte Taylor sai mahdollisuuden, jota harvat aivoja tutkivat tiedemiehet toivovat: hän sai vakavan aivohalvauksen ja koki omien aivotoimintojensa, liikkeen, puheen ja itsetietoisuuden lukkiutuvan yksi kerrallaan. Ällistyttävä tarina.

Tutkin jo nuorena aivojen toimintaa

sillä minulla on veli, jolla oli diagnosoitu aivotoimintahäiriö:

skitsofrenia. Ja sisarena

ja myöhemmin tiedemiehenä halusin ymmärtää, mistä

syystä minä voin liittää unelmani

todellisuuteeni, ja voin toteuttaa unelmani.

Mikä veljeni aivoissa ja hänen

skitsofreniassaan estää häntä yhdistämästä

unelmiaan yhteiseen ja jaettuun todellisuuteen, niin että

ne sen sijaan muuttuvat harhaluuloiksi?

Joten omistin urani vakavien psyykkisten

sairauksien tutkimiseen. Ja muutin kotiosavaltiostani

Indianasta Bostoniin, jossa työskentelin

yliopiston psykiatrian laitoksella. Ja laboratoriossa me kysyimme

"Mitä biologisia eroja on niiden ihmisten aivoilla,

joiden aivot on diagnosoitu toimimaan normaalisti,

verrattuna niiden ihmisten aivoihin, joilla on diagnosoitu

skitsofrenia, skitsoaffektiivinen tai bipolaarinen häiriö?

Joten me oleellisesti kartoitimme aivojen

mikropiiriä: mitkä solut kommunikoivat

minkä muiden solujen kanssa, minkä kemiallisten aineiden

kanssa ja sitten mitä määriä näitä kemiallisia aineita?

Joten elämässäni oli paljon tarkoitusta, sillä tein

tämän tyyppistä tutkimusta päivisin.

Mutta sitten iltaisin ja viikonloppuisin

matkustin edustamassa NAMIa, USA:n kansallista psyykkisten sairauksien yhdistystä.

Mutta 10. joulukuuta 1996 heräsin aamulla ja

huomasin, että minulla itselläni oli aivohäiriö.

Verisuoni katkesi aivojeni vasemmalla puolella.

Ja neljän tunnin ajan

seurasin, kun aivojeni kyky käsitellä kaikkea tietoa

heikentyi täysin. Aamuna, jolloin aivoverenvuoto sattui, en pystynyt

kävelemään, puhumaan, kirjoittamaan tai muistamaan mitään elämästäni.

Olin itse asiassa vastasyntynyt naisen kehossa.

Jos olette koskaan nähneet ihmisaivoja,

on selvää että sen puoliskot ovat täysin toisistaan erillisiä.

Ja olen tuonut tänne todelliset ihmisaivot.

Nämä ovat siis todelliset ihmisaivot.

Tämä on aivojen etuosa,

aivojen takaosa, josta selkäydin roikkuu,

ja ne sijaitsisivat näin päässäni.

Ja kun aivoja tarkkaillaan, on selvää että

niiden puoliskot ovat täysin erillisiä toisistaan.

Niille teistä, jotka ymmärtävät tietokoneita,

oikea puolisko toimii kuten rinnakkaissuoritin,

kun taas vasen puolisko toimii kuten sarjasuoritin.

Puoliskot kommunikoivat kyllä keskenään

aivokurkiaisen välityksellä,

joka koostuu noin 300 miljoonasta hermosäikeestä.

Mutta muutoin

aivopuoliskot ovat täysin erilliset.

Koska ne käsittelevät tietoa eri tavalla,

kummatkin puoliskot ajattelevat eri asioita,

ne välittävät eri asioista ja, uskallanko sanoa,

niillä on hyvin erilaiset persoonallisuudet.

Anteeksi. Kiitoksia. Olipa hyvä. (Avustaja: Todella.)

Oikea puolisko käsittelee yksinomaan tätä hetkeä.

Se on kokonaan "tässä ja nyt".

Oikea puolisko ajattelee kuvin

ja oppii kinesteettisesti kehomme liikkeiden perusteella.

Energian muodossa oleva tieto tulee suoratoistona

samanaikaisesti kaikkien aistiemme kautta

ja se räjähtää valtavaksi yhdistelmäksi

siitä, miltä tämä hetki näyttää,

miltä tämä hetki tuoksuu ja maistuu,

miltä se tuntuu ja miltä se kuulostaa.

Olen energiaa, joka yhdistyy ympärilläni olevaan energiaan

oikean aivopuoliskoni tietoisuuden kautta.

Olemme energiaolentoja yhdistettynä toisiimme

oikean aivopuoliskomme tietoisuuden kautta yhdeksi ihmisperheeksi.

Ja tässä,

juuri nyt, olemme sisaria ja veljiä tällä planeetalla,

täällä tekemässä maailmaa paremmaksi paikaksi.

Ja tällä hetkellä olemme täydellisiä, olemme kokonaisia ja olemme ihania.

Vasen aivopuoliskoni - meidän vasen aivopuoliskomme - on hyvin erilainen.

Vasen puolisko ajattelee lineaarisesti ja metodisesti.

Vasen aivopuolisko

liittyy täysin menneisyyteen ja täysin tulevaisuuteen.

Vasemman aivopuoliskon tarkoitus on ottaa tuo

tästä hetkestä koostuva valtava yhdistelmä ja alkaa

poimia siitä yksityiskohtia, yksityiskohtia ja enemmän yksityiskohtia näistä yksityiskohdista.

Tämän jälkeen se luokittelee ja

organisoi kaiken tämän tiedon, yhdistää sen

kaikkeen aiemmin menneisyydessä oppimaamme ja

heijastaa kaikkiin tuleviin mahdollisuuksiimme.

Ja vasen aivopuoliskomme ajattelee kieltä käyttäen.

Tämä jatkuva aivoissa tapahtuva puhe yhdistää minut ja

sisäisen maailmani ulkoiseen maailmaani.

Se on se pieni ääni, joka sanoo minulle "Hei, muista

ostaa banaaneja kotimatkalla.

Tarvitsen niitä aamulla."

Se on laskelmoiva älykkyys, joka muistuttaa minua

kun minun on pestävä pyykkiä. Mutta ehkä kaikista tärkeintä,

se on se pieni ääni joka sanoo minulle

"Minä olen. Minä olen." Ja heti kun vasen aivopuoliskoni on sanonut minulle "Minä olen",

minä muutun erilliseksi.

Minusta tulee erillinen kiinteä henkilö, joka erottuu ympärilläni

olevasta energiavirrasta ja teistä.

Ja tämä on se aivojeni osa, jonka menetin

sinä aamuna, jolloin sain aivohalvauksen.

Aivohalvausaamuna heräsin ja minulla oli

hakkaavaa kipua vasemman silmäni takana. Ja se oli sellaista kipua

voimakasta kipua, sellaista jonka tunnet kun

puraiset jäätelöä. Ja se otti minut kynsiinsä -

ja sitten se vapautti minut. Ja sitten se vain otti minut kynsiinsä -

ja sitten se vapautti minut. Ja minä en yleensä

koskaan tuntenut minkäänlaista kipua,

joten ajattelin, että OK, aloitan normaalit toimeni.

Joten nousin sängystä ja ryhdyin jumppaamaan

kokovartalon harjoituslaitteellani.

Ja jumpatessani tällä laitteella huomaan, että

käteni näyttävät primitiivisiltä tankoon tarttuvilta

kynsiltä. Ja ajattelin "Miten omituista."

Ja katsoin vartaloani ja ajattelin, että

näytän erittäin omituiselta. Ja oli ikäänkuin

tietoisuuteni oli siirtynyt normaalista

todellisuuden käsityksestäni, jossa minä olen henkilö joka käyttää

laitetta ja kokee tämän kokemuksen, johonkin esoteeriseen tilaan

jossa minä olen ulkopuolisena todistamassa kokemaani kokemusta.

Tämä oli kaikki todella omituista, ja päänsärkyni vain

paheni. Joten lopetin laitteen käytön,

ja kävellessäni olohuoneeni läpi huomasin,

että kaikki kehoni sisäiset toiminnot

olivat hidastuneet. Ja jokainen askel oli erittäin jäykkä ja

erittäin varovainen. Kulkuni ei ollut ollenkaan sujuvaa,

ja aistimuksieni alueella oli tämä rajoittava tekijä,

joten keskityin vain sisäisiin järjestelmiin.

Ja seisoin kylpyhuoneessani valmiina

hyppäämään suihkuun ja pystyin itse asiassa kuulemaan

sisälläni tapahtuvan keskustelun. Kuulin pienen äänen

sanovan "OK. Lihakset, teidän on supistuttava.

Hei lihakset. Rentoutukaa."

Ja sitten menetin tasapainoni, ja nojasin seinää vasten.

Ja katsoin alas käsivarteeni ja huomasin,

että en voi enää määrittää vartaloni ääriviivoja.

En voi määrittää sitä, mistä alan ja mihin lopun,

sillä käsivarteni atomit ja molekyylit

sekoittuivat seinän atomeihin ja molekyyleihin.

Ja pystyin vain tunnistamaan tämän energian - energian.

Ja kysyin itseltäni "Mikä minussa on vikana?

Mitä on tapahtumassa?" Ja sillä hetkellä - aivojeni -

vasemman aivopuoliskoni - puhe loppui täysin kokonaan.

Aivan kuin joku olisi ottanut kaukosäätimen

ja painanut äänenvaimenninpainiketta. Täydellinen hiljaisuus.

Ja ensiksi olin sokissa, kun huomasin että

aivoni olivat täysin hiljaiset. Mutta sitten välittömästi

minua kiehtoi ympärilläni olevan energian mahtavuus.

Ja koska en enää voinut tunnistaa

vartaloni ääriviivoja, tunsin itseni valtavaksi ja avaraksi.

Tunsin olevani yhtä kaiken olevan energian kanssa,

ja siellä oli valtavan kaunista.

Sitten yhtäkkiä vasen aivopuoliskoni palasi

takaisin ja sanoi minulle "Hei. Meillä on ongelma!

Meillä on ongelma! Meidän on saavata apua."

Ja minä ajattelen "Aha! Minulla on ongelma.

Minulla on ongelma." Joten siis "OK. OK. Minulla on ongelma."

Mutta sitten ajauduin välittömästi takaisin

tietoisuuteen - ja kutsun tätä tilaa

hellästi ihmemaaksi.

Mutta siellä oli ihanaa. Kuvitelkaa miltä tuntuisi

olla täysin eristettynä aivojenne puheesta,

mikä yhdistää teidät ulkoiseen maailmaan.

Joten minä olen tässä tilassa, ja työni - ja kaikki

siihen liittyvä stressi - oli poissa.

Tunsin itseni kevyemmäksi. Ja kuvitelkaa:

kaikki ulkoisen maailman suhteet ja kaikki niihin

liittyvät stressinaiheuttajat - ne olivat poissa.

Ja minulla oli sisäisen rauhan tunne.

Ja kuvitelkaa miltä tuntuisi menettää 37 vuoden henkiset taakat!

(Naurua) Voi! Oloni oli euforinen.

Euforinen. Se oli ihanaa.

Ja sitten taas vasen aivopuoliskoni palasi ja sanoi

"Hei! Sinun on keskityttävä.

Meidän on saatava apua." Ja ajattelin "Minun on saatava apua.

Minun on keskityttävä."

Joten poistun suihkusta ja pukeuduin

mekaanisesti ja kävelin ympäriinsä asunnossani

ja ajattelin "Minun on mentävä töhin. Minun on mentävä töihin.

Voinko ajaa autoa? Voinko ajaa autoa?"

Ja samalla hetkellä oikea käsivarteni halvaantui

kokonaan. Ja tajusin

"Hyvät ihmiset! Minulla on aivohalvaus! Minulla on aivohalvaus!"

Ja seuraavaksi aivoni sanovat minulle "Vau!

Tämä on mieletöntä." (Naurua) "Tämä on mieletöntä!"

Kuinka monella aivojen toimintaa tutkivalla tiedemiehellä

on mahdollisuus tutkia omia aivojaan sisältäpäin?"

(Naurua)

Ja sitten mieleeni tuli "Mutta olen erittäin kiireinen nainen!"

(Naurua) "Minulla ei ole aikaa aivohalvaukseen!"

Joten mietin että "OK, en voi estää aivohalvausta tapahtumasta,

joten kestän sitä pari viikkoa ja sitten

palaan rutiineihini. OK.

Joten minun on saatava apua. Minun on soitettava töihin."

En voinut muistaa työnumeroa,

mutta muistin, että toimistossani oli käyntikortti,

jossa oli numeroni. Joten menin työhuoneeseeni,

ja otin esiin 10 sentin paksuisen pinon käyntikortteja.

Ja katsoin päällimmäisenä olevaa korttia ja vaikka

pystyin mielessäni selvästi näkemään miltä käyntikorttini näytti,

mutta en pystynyt sanomaan oliko tämä

korttini vai ei, sillä näin vain kuvapisteitä.

Ja sanojen kuvapisteet sekoittuivat

taustan ja symbolien kuvapisteisiin,

enkä yksinkertaisesti voinut sanoa.

Ja sitten odotin mitä kutsun selkeäksi aalloksi.

Ja sillä hetkellä pystyin

kiinnittymään uudestaan normaaliin todellisuuteen ja pystyin sanomaan

ei tämä kortti ... ei tämä kortti ... ei tämä kortti.

45 minuutissa pystyin käymään läpi neljänneksen

korttipinosta.

Tällä aikaa 45 minuutin aikana verenvuoto

laajenee vasemmassa aivopuoliskossani.

En ymmärtänyt numeroita. En ymmärtänyt puhelinta,

mutta se oli ainoa suunnitelma, joka minulla oli.

Joten otin puhelinnäppäimistön ja laskin sen tähän. Otin käyntikortin,

laskin se tähän ja

täsmäsin kortissa olevien koukeroiden muodot

puhelimen näppäimissä olevien koukeroiden muotojen kanssa.

Mutta sitten ajauduin takaisin ihmemaahan,

enkä muista palatessani takaisin olinko jo näppäillyt

kyseiset numerot.

Joten minun oli käytettävä halvaantunutta käsivarttani tynkänä

ja peittää numerot sitä mukaa kun olin näppäillyt

ne, joten kun palasin takaisin normaaliin

todellisuuteen, pystyin tunnistamaan "Kyllä. Olen jo näppäillyt tämän numeron."

Lopulta pystyin näppäilemään numeron kokonaisuudessaan

ja kuuntelin puhelua ja

kolleegani vastaa puhelimeen ja hän sanoo minulle

"Hau hau hau hau." (Naurua) Ja ajattelen itsekseni

"Hyvät ihmiset, hän kuulostaa kultaiselta noutajalta!"

Ja sitten sanon hänelle - omasta mielestäni aivan selvästi sanon hänelle

"Olen Jill! Tarvitsen apua!"

Mutta ääneni kuulostaa seuraavalta "Hau hau hau hau hau."

Ajattelen "Hyvät ihmiset, kuulostan aivan kultaiselta noutajalta."

Joten en voinut tietää - en tiennyt että

en voinut puhua tai ymmärtää kieltä ennen kuin yritin.

Mutta hän ymmärsi, että tarvitsin apua ja hankki minulle apua.

Ja vähän myöhemmin minua vietiin

ambulanssilla yhdestä sairaalasta Bostonin läpi Massachusettsin yleiseen sairaalaan.

Ja minä käperryn pieneksi sikiöksi.

Ja aivan kuten ilmapallo, jossa on vain vähän ilmaa jäljellä,

juuri tulossa ulos ilmapallosta,

tunsin energiani nousevan ja - tunsin henkeni antautuvan.

Ja sillä hetkellä tiesin, että

en ollut enää oman elämäni koreografi.

Ja joko lääkärit pelastaisivat henkeni ja antaisivat minulle

toisen mahdollisuuden elämään tai ehkä

tämä olisi minun poistumishetkeni.

Kun heräsin myöhemmin samana iltapäivänä, olin

sokissa havaittuani, että olin vielä elossa. Kun tunsin henkeni antautuvan,

sanoin hyvästit elämälleni.

Ja mieleni oli sen jälkeen kahden erittäin

vastakkaisen todellisuudentason välillä. Ärsytys, joka

tuli aistijärjestelmieni kautta, tuntui silkalta kivulta.

Valo poltti aivojani kuin tulipalo ja äänet

olivat niin voimakkaita ja kaoottisia, etten pystynyt

erottamaan ääntä taustamelusta,

ja halusin vain paeta. Koska en pystynyt tunnistamaan

kehoni sijaintia avaruudessa, tunsin itseni valtavaksi ja avaraksi,

niin kuin pullosta juuri vapautettu henki.

Ja henkeni vaelteli vapaana, kuten suuri valas

joka liitää hiljaista euforiamerta pitkin.

Nirvana. Löysin nirvanan. Ja muistan ajatelleeni, että

en pystyisi millään koskaan puristamaan

valtavaa itseäni takaisin pienen pieneen kehooni.

Mutta tajusin "Olen vielä elossa! Olen vielä elossa,

ja olen löytänyt nirvanan. Ja jos olen

löytänyt nirvanan ja olen vielä elossa, niin kaikki

jotka ovat elossa voivat löytää nirvanan." Ja kuvittelin

mielessäni maailman, jossa oli ihania, rauhaa rakastavia, hyväsydämisiä,

rakastavia ihmisiä, jotka tietävät voivansa palata

tähän tilaan koska tahansa. Ja että he voivat

tietoisesti tehdä valinnan ja siirtyä vasemmalta aivopuoliskolta

oikealle ja löytää tämän rauhan. Ja sitten

tajusin miten valtava lahja tämä kokemus

voisi olla, mitä ymmärrystä tämä voisi edistää,

miten me voisimme elää elämämme. Ja se motivoi minua parantumaan.

Kaksi ja puoli viikkoa aivoverenvuodon jälkeen

kirurgit poistivat aivoistani golfpallon kokoisen

veritulpan, joka painoi kielikeskuksia.

Tässä kuvassa olen äitini kanssa,

joka on todellinen enkeli elämässäni. Parantumiseni kokonaan kesti kahdeksan vuotta.

Joten keitä olemme? Olemme maailmankaikkeuden elinvoima,

ja meillä on käsien taito ja kaksi kognitiivista mieltä.

Ja meillä on voima valita, hetki hetkeltä,

kuka olemme ja miten haluamme olla maailmassa.

Juuri täällä, juuri nyt, voin siirtyä oikean aivopuoliskoni

tietoisuuteen, jossa olemme.

Olen maailmankaikkeuden elinvoima.

Olen kaikkien niiden 50 triljoonan ihanan molekyylineron

elinvoima, jotka muodostavan minut, yksi kaikkien olevien kanssa.

Tai voin tehdä valinnan ja siirtyä vasemman aivopuoliskoni

tietoisuuteen, jossa minusta tulee yksilö,

kiinteä olento. Erillinen energiavirrasta,

erillinen teistä. Olen tohtori Jill Bolte Taylor:

intellektuelli, neuroanatomisti. Nämä ovat sisälläni olevat kaksi "minää".

Minkä te valitsisitte? Minkä te valitsette? Ja milloin?

Uskon, että mitä enemmän aikaa vietämme

käyttämällä oikeassa aivopuoliskossamme olevaa

sisäisen rauhan piiriä, sitä enemmän rauhaa

voimme heijastaa maailmaan, ja sitä enemmän rauhaa planeetallamme on.

Ja ajattelin, että tämä ajatus on niin hyvä, että sitä kannattaa levittää.